Herkullista ruokaa - juuri sinulle

Lounasravintola Mäntylän löydät Kuopion Männistöstä, Mäntylän Palvelutalosta. Tarjoamme maittavan ja ravitsevan kotiruuan maukkaiden jälkiruokien kera. Halutessanne toimitamme samat gourmet- kokin tekemät kotiruuat myös teille kotiin.

Mitä Tarjoamme

Toimitamme kotiin lounaita tällä hetkellä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kaikki ruuat on jäähdytettyjä ja ne kuljetetaan asiakkaille kylminä, näin takaamme ruuan laadun.

Voit tilata annoksia aina myös useammalle päivälle, kuten monet asiakkaistamme tekevät esimerkiksi perjantaisin viikonloppua silmällä pitäen.

Lounaaksi voit valita joka päivä mieleisesi aterian 2 pääruuasta ja 1 keitosta. Tämän lisäksi lounaaseen kuuluu luonnollisesti salaatti ja jälkiruoka.

Ruuat toimitetaan asiakkaille 10 – 13 välisenä aikana

Ravintolapäällikkö

Olen Harri. Lapsuuden vietin Savossa, mutta nuoruusvuosina työskentelin kokkina ympärimaailmaa aina Japanista Keski-Eurooppaan. Hyvän ruuan laittaminen on intohimoni, teinpä sitä sitten Michelin-tähden ravintolassa tai palvelutalon keittiössä.

Iän myötä halusin palata kotiseudulleni kauniin luonnon keskelle. Samalla halusin tehdä myös jotain merkityksellistä työkseni. Tehdessäni maittavaa kotiruokaa vanhuksille toteutan itseäni ja tunnen tekeväni tärkeää työtä. Nautin kun kokemusta omaavat asiakkaamme pitävät ruuasta. Samalla tunnen tekeväni omalta osaltani arvokasta työtä juuri sille sukupolvelle, joka on ollut rakentamassa maatamme.

Harri Andersson

Ravintolapäällikkö

Aukioloajat

Arkipäivisin

Maanantai – Perjantai

9:30 – 13:30

Osoite

Untamonkatu 5, 70500 Kuopio

Puhelin

044 9289 065

lounasravintolamantyla@gmail.com